Yritykset yhdistävät voimansa vetytalouden vauhdittamiseksi

Q Power on perustajajäsenenä mukana yritysvetoisessa kansallisessa vetyklusterissa. Vetyklusteriin kuluu 36 suomalaista ja Suomessa toimivaa yritystä – aina pienistä startupeista suuriin kansainvälisiin yhtiöihin saakka. Klusterin tavoitteena on avata suomalaisille toimijoille ovia Euroopan vetyverkostoihin, joissa suunnitellaan tällä hetkellä kymmenien miljardien investointeja.

Vetytalouden vaikutukset poikkileikkaavat monia yhteiskunnan sektoreita. Vetyyn perustuvia ratkaisuja tarvitaan päästöjen vähentämiseksi erityisesti niissä toiminnoissa, joiden sähköistäminen ei ole mahdollista tai mielekästä. Tämä heijastuu myös vetyklusteriin, jonka jäsenkuntaan lukeutuu erilaisia yrityksiä: Q Powerin kaltaisia teknologiayhtiöitä sekä kemianteollisuuden, energiateollisuuden ja metsäteollisuuden alojen edustajia. 

Lisätietoa vetyklusterista ja sen jäsenyrityksistä Teknologiateollisuus ry:n tiedotteesta.

Kategoriat: