Tomi Mäkipelto vahvistaa Q Powerin hallituksen kokoonpanoa

Tomi Mäkipelto

Q Powerin hallituksen kokoonpano on täydentynyt vastikään vankalla energia-alan osaamisella, kun hallituksen jäseneksi liittyi KTT, DI Tomi Mäkipelto.

Mäkipelto on maatuulivoimahankkeita suunnittelevan ja toteuttavan Pohjan Voima Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Aiemmin hän on toiminut mm. energiatehokkuuspalveluja tarjoavan LeaseGreen Suomi Oy:n perustajana ja toimitusjohtajana, jota ennen hän johti YIT:n energiaan ja ympäristöön liittyvää liiketoimintaa Euroopassa. Mäkipelto on väitellyt tohtoriksi kauppatieteen alalta, aiheenaan tuulivoiman suomalaiset kilpailutekijät. Hän on suorittanut lisäksi Tampereen teknillisessä yliopistossa tuotantotalouden diplomi-insinöörin tutkinnon.


Q Powerin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin kommentoi nimitystä: ”Q Powerin liiketoiminnan tarkoituksena on tuottaa kestäviä ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Uusiutuva sähköenergia on vähäpäästöisten ratkaisujen arvoketjuissa keskeisessä roolissa. On erittäin hienoa saada Q Powerin hallitukseen mukaan Tomin kokemus sekä hänen monipuoliset näkemyksensä alalta”.


”Q Power toimii erittäin kiinnostavassa vetytalouden kentässä ja on kehittänyt ainutlaatuisia ratkaisuja yhtenä alan edelläkävijöistä. Olen innostunut mahdollisuudesta auttaa yhtiötä menestymään kansainvälisesti merkittävällä tulevaisuuden alalla, joka on monien talouden sektoreiden päästövähennysten kannalta erittäin keskeisessä roolissa”, Tomi Mäkipelto kuvailee.


Mäkipellon nimitys Q Powerin hallitukseen vahvistettiin yhtiökokouksessa 27.4.2021. Samassa yhteydessä Pekka Heikkisen kausi Q Powerin hallituksessa päättyi.

 

Lisätiedot:
Eero Paunonen, toimitusjohtaja,
eero.paunonen@qpower.fi
+358 44 425 2260

Kategoriat: