Q Powerille EU:n komission tunnustus korkeatasoisesta hankevalmistelusta

EU seal of excellence

EU-komissio myönsi kesällä Q Powerille tunnustuksen korkeatasoisesta hankevalmistelusta Horisontti 2020 -innovaatio-ohjelmaan kuuluvan EIC Accelerator Pilot -hankkeen yhteydessä. Erittäin kilpailtuun rahoitushakuun osallistui yli 2 000 eurooppalaista yritystä, joiden parhaimmistoon komissio katsoi Q Powerin kuuluvan. 

”Olemme erittäin tyytyväisiä komission koolle kutsumien arvioitsijoiden tunnustuksesta. Huipputasoinen laatu kaikessa tekemisessä on meille ensiarvoisen tärkeää, ja tämä tunnustus on osoitus Q Powerin tiimin tekemästä hyvästä työstä. Pitkälle viety metanointiratkaisumme on valmis markkinoille, mikä on selvästi välittynyt myös ehdotuksemme arvioijille”, Q Powerin toimitusjohtaja Eero Paunonen arvioi tunnustusta.

EIC Accelerator Pilot -rahoitushaun hakemuksia arvioi kansainvälinen asiantuntijapaneeli, joka koostui energia-alan asiantuntijoista, sijoittajista ja yrittäjistä.

Q Power kehittää ratkaisuja synteettiseen polttoainetuotantoon. Fossiilittomaan energiajärjestelmään siirtyminen edellyttää skaalautuvia ratkaisuja uusiutuvan sähkön varastointiin. Lisäksi monilla sektoreilla fossiilisten polttoaineiden korvaaminen sähköllä ei ole mahdollista, ja tarvitaan valtavasti synteettisiä, päästöttömiä hiilivetyjä niiden tilalle. 

”Metaani on yksinkertaisin hiilivety, joka toimii vieläpä lähtökohtana monien muiden hiilivetyjen jalostuksessa. Synteettisen metaanin kysyntä tulee kansainvälisten päästövähennyspyrkimysten kiihtyessä lisääntymään seuraavina vuosina hyvin voimakkaasti”, kuvaa Q Powerin hakemusvalmistelun taustaa tuotekehitysjohtaja Anni Alitalo.

Q Powerin metanointireaktori käyttää raaka-aineinaan vetyä ja talteen otettua hiilidioksidia. Patentoitu metanointiprosessi toimii verrattain matalassa lämpötilassa ja normaalipaineessa, ja prosessin hyötysuhde on poikkeuksellisen korkea 83 %. 

”Tekniikka on toimitusvalmista, ja pystymme tällä hetkellä lupaamaan asiakkaillemme ensimmäisen metanointiyksikön toimituksen 12 viikon päästä tilauksen tekemisestä”, tekninen johtaja Marko Niskanen linjaa.


Kategoriat: